Tulipas viikonloppuna leivottua, tein pari voileipäkakkua, pari tonnikalapiirakka sekä 2 bebeleivos- piirakkaa.Kaikista ei ole kuvia, mutta samantapaiset ohjeet blogistani jo löytyvätkin.Elikkäs syntymäpäiviä vietettiin ja sankari oli pappani.

Tein papalle tälläisen täytekakun. Halusin, että kakussa on jollain tavalla mukana jänis aihe, joten tein sitten pienen pupua muistuttavan otuksen kakun päälle.

Kakkupohjana käytin 7 kananmunan sokerikakkupohjaa.

Leikkasin kakun 4 osaan.

Täytteenä käytin floravispiä, sitruunatuorejuustoa sekä sulatin vaahtoon valkusuklaalevyn. Sivelin vaniljamaidolla kostutetun pohjan väliin appelsiinimarmeladia ja laitoin tuorejuustovaahtoa päälle.Täyte on kyllä tosi hyvää.

Päällä käytin vihreää marsipaania, jonka alle laitoin sokerikreemiä.

Pursotukset on floravispiä, joista osan värjäsin keltaisella pastavärillä.

Koristeena käytin itse tekemiä kukkia ( nyt vasta huomaan että yhdestä kukasta puuttuu 2 terälehteä:)) ja pupu sekä porkkanat, kaikki on tehty marsipaanista.Reunoille laitoin sinistä glitteriä ja sokerihelmiä.

Vihreään marsipaaniin jäi "jäljet" tomusokerista, jota en saanut pois.

Onnea pappa!!